11.12. Bangkok
Vikan päivän kunniaksi oltiin jumissa edellisen illan massiivisesta urheilusuorituksesta eikä oikein saatu aikaiseksi mitään järkevää. Ostettiin lisälaukku, että saatiin kaikki ostokset pakattua, nukuttiin pitkät päiväunet ja Antin miehinen ylpeys antoi periksi sen verran, että käytiin kasvohoidossa taputeltavana.
10.12. Bangkok
Käytiin viimeisissä sovituksissa räätälimme Mr. Pinkyn luona. Maestro on onneksi työnsä laadun suhteen hieman kunnianhimoisempi, kuin ne Vietnamin kääpiönaiset. Saatiin nippu käyntikortteja Suomessa jaettavaksi!
Pidettiin 101 päivän bileet ja mentiin hohtokeilaamaan, koska siellä oli keskustan halvin kalja. Pelattiin kuusi surkeaa kierrosta, mutta tultiin hyvään kekkuliin kyllä, minkä lisäksi keilaamista hankaloitti meidän nakkisormet, jotka ei mahtuneet pallojen pikkuriikkisiin reikiin.

9.12. Bangkok
Ajeltiin bussilla katsomaan Bangkokin travellerghettoa, Khao San Roadin aluetta, eikä tykätty. Koko alue on keskittynyt palvelemaan turistien tarpeita eikä monestakaan jutusta pysty edes päättelemään, missä päin maailmaa on.
Meillä tuli 100 päivää reissussa täyteen, minkä kunniaksi piti juhlia, muttei jaksettu.
Meillä tuli 100 päivää reissussa täyteen, minkä kunniaksi piti juhlia, muttei jaksettu.
8.12. Bangkok
Junamatka kesti 15 tuntia. Ja sen jälkeen meni vielä tunti tapellessa taksikuskien kanssa ennen kuin saatiin kyyti keskustaan, mistä löydettiin hotelli ihan ässäpaikalta. Illalla odoteltiin ruokaa tyylikkäällä 5th Avenue Food Courtilla, kun kesken kaiken katosta putosi HIIRI. Tilanteessa oli hyvät farssin ainekset, kun taustalla soitti jousikvartetti ja paikallinen tarjoilija potkaisi hiiren paniikissa suoraan meitä kohti ja me loikattiin metri ilmaan. Hiiriraukka.
7.12. Vientiane - Nong Khai, Thaimaa
Aamulla siirryttiin ensin bussilla rajan yli Thaimaan puolelle ennen kuin saatiin hankittua liput illaksi junaan. Oltaisiin haluttu sikailla ja saada oma ensimmäisen luokan yksityinen hytti, mutta jouduttiin tyytymään arvollemme täysin sopimattomiin toisen luokan makuupaikkoihin. Ajeltiin edestakaisin tuk-tukeilla ja tapettiin aikaa.
Junan vaunussa oli muutama kymmenen verhoilla eroteltua makuupaikkaa ja ärsyttäviä turisteja. Gintonic + matkapahoinvointilääke -> kymmenen tunnin yöunet silti.
Junan vaunussa oli muutama kymmenen verhoilla eroteltua makuupaikkaa ja ärsyttäviä turisteja. Gintonic + matkapahoinvointilääke -> kymmenen tunnin yöunet silti.
6.12. Vientiane
Viimeinen paiva ennen Thaimaahan paluuta. Antti osti itselleen paikallista kahvia pitkallisen tutkimustyon ja hintavertailun perusteella... siihen se paiva sitten menikin. Rauhallinen ja aurinkoinen Vientiane (mannaa Vietnamin kaaoksen ja monsuunisateiden jalkeen) piti meita pauloissaan loppujen lopuksi viisi paivaa.
5.12. Vientiane
Kierreltiin markkinoita matkamuistojen perassa. Istuttiin iltaa Mekongin ylle kaartuvalla terassilla ja ihailtiin auringonlaskua.
4.12. Vientiane
Ruuasta: rapeat ja kuumat aamiaispatongit, makea ja taytelainen laosilainen kahvi, tuoreista hedelmista tehdyt pirtelot, sticky rice sormin kaislakorista syotyna, kermaiset curryt, rapeat ja rasvaiset kevatrullat, lapikuultavat ja limaiset vermicellinuudelit, Beerlao 0,64 litran pulloissa... Me pyoritaan taalta takaisin Suomeen (koska ollaan liian laskeja lentokoneeseen).
3.12. Vientiane
Vaihdettiin spontaanisti majapaikkaa, kun ensimmaisen hotellin hinta pompsahti 30% ensimmaisen yon jalkeen... Ihan vallantunne, kun saa aanestettya jaloillaan. Meitahan ei kuseteta :)
Makoiltiin vastapaisen luksushotellin uima-altaalla ja leikittiin olevamme rikkaita.
Makoiltiin vastapaisen luksushotellin uima-altaalla ja leikittiin olevamme rikkaita.
2.12. Vientiane
Bussi oli jaatavan kylma ja sammui tien varteen yon mittaan nelja tai viisi kertaa, joista jokainen oli helpotus ilmastoinnin mennessa hetkeksi pois paalta. Perilla Vientianessa etsittiin hotellia aamun sarastaessa ja hammasteltiin Laosin rauhallisuutta: mistaan ei kuulu tootin toottia, kadun saa ylitettya pelkaamatta henkensa edesta eika kukaan tule tokkimaan patongeilla tai millaan muullakaan.
1.12. Hue - Savannakhet, Laos
Lahdettiin Huesta kukonlaulun aikaan Sepon matkatoimiston bussilla (ks. kuva) ja vaihdettiin busseja Dong Hassa, jossa myyjamummelit tokkivat meilta kasivarret mustelmille patongeilla bussin avonaisten ikkunoiden lapi.
Etukateen pelatty bussimatka Laosiin osoittautui ihan miellyttavaksi kokemukseksi, ja osattiin jopa olla tarpeeksi skarppeina rajalla ja jatettiin dollarin suuruiset "stamping feet" maksamatta. 11-tuntisen matkan jalkeen Savannakhetissa todettiin, etta tama kyla on nahty ja jatkettiin samantien matkaa yobussilla Vientianeen.

30.11. Hoi An - Hue
Saavuttiin Hueen puoliltapaivin ja valittomasti bussista noustuamme kimppuun hyokkasi vahintaan 150 tuhatta erilaista haslaajaa, tuktuk-kuskia, hotellin touttia tai muuta kaupittelijaa. Ilman jatkuvaa hihasta repimista Hue olisi voinut olla sympaattinen kaupunki, mutta nyt meni vahan hermot.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)